17.5.2010
Patenttiasiamies Jaana Hämäläinen, FT, on kutsuttu patenttitoimisto BORENIUS & Co Oy Ab:n osakkaaksi. Hämäläinen on työskennellyt 1990-luvulla yliopistotutkijana Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa ja vuodesta 2000 alkaen BORENIUS & Co:ssa. Hän on erikoistunut biotekniikkaan, molekyylibiologiaan, lääkealaan, kemiaan ja kasveihin liittyvien keksintöjen patentointiin. Hämäläinen hallitsee myös asiakkaiden laaja-alaisen neuvonnan toiminnanvapauskysymyksissä ja riita-asioissa.
”Oikea-aikainen innovaatioiden suojaaminen on tärkeää bioalan tutkimuksessa ja tuotekehityksessä. Asiantuntija kannattaa ottaa mukaan jo tutkimus- ja tuotekehitysprosessin alkuvaiheessa”, Jaana Hämäläinen sanoo.
Bioalan yritykset sekä yliopistojen ja korkeakoulujen tutkimusryhmät haluavat luonnollisesti saada tuloksiaan mahdollisimman paljon julki tieteellisissä julkaisuissa. Hämäläinen muistuttaa, että julkaiseminen ja patentointi eivät sulje toisiaan pois, mutta patenttihakemus on ehdottomasti muistettava jättää ennen julkaisemista. ”Näin oman tutkimuksen ja tuotekehityksen huipputulokset voidaan jalostaa tuottavaksi yritystoiminnaksi, joka houkuttelee myös rahoittajia”, Jaana Hämäläinen sanoo.
Jaana Hämäläisen tulo BORENIUS & CO:n osakkaaksi vahvistaa osaltaan biotekniikan merkitystä yrityksen osaamispohjassa. BORENIUS & Co:n muut osakkaat ovat Pia Hjelt, Silvio Hjelt, Jonna Sahlin, Peter Åkerlund, Karri Leskinen ja Christian Westerholm.
12.5.2010
Ensimmäinen EU–Venäjä-innovaatiofoorumi järjestetään 25.–27.5.2010 Lappeenrannassa. Seminaari on ensimmäinen EU:n ja Venäjän välillä järjestetty huippuinnovaatiotapahtuma, jonne kokoontuu poliittisia päättäjiä, yritysjohtoa ja tutkijoita. Foorumin järjestäjät ovat Lappeenrannan ja Pietarin kaupungit, Lappeenrannan teknillinen yliopisto sekä European-Russian InnoPartnership.
Foorumin tavoitteena on luoda tilaisuus EU:n ja Venäjän välisen innovaatioyhteistyön rakentamiselle. Teemoina ovat mm.
- teollisuuden modernisointi,
- venäläisten innovaatioiden kaupallistaminen,
- energiatehokkuuden edistäminen sekä
- EU–Venäjä-innovaatioyhteistyön tiekartat 2010–2013.
Asiantuntijaryhmät keskittyvät tiekarttojen laatimisessa innovaatiopolitiikkaan, tutkimus- ja yliopistoyhteistyöhön, yritysyhteistyöhön sekä innovaatio- ja yrityskehitysyhteistyöhön.
Konsultointijohtaja Petri Nieminen, BORENIUS & Co:lta on tavattavissa foorumissa.
” Hyvin hoidetut aineettomat oikeudet säteilevät valoa pitkän matkan päähän. Patentti on vahva merkki siitä, että yritys uskoo itseensä, pystyy kehittämään uutta ja on valmis puolustamaan bisnestään. Taitavasti suojattu aineeton omaisuus lisää yrityksen arvoa, parantaa neuvotteluasemia, kasvattaa tulovirtoja ja vetää puoleensa rahoittajia. Ennen kaikkea se varjelee yrityksen tuotekehitystä, jotta vuosien työ ja vaiva eivät valuisi hukkaan. Patenttien kirkas loiste pitää myös kilpailijat loitolla. BORENIUS & Co myy asiakkaille työrauhaa ja tekemisen vapautta.”
Tule keskustelemaan Petrin kanssa innovaatioyhteistyön ajankohtaisista asioista.
Lue lisää tapahtumasta: http://www.eurussiainnoforum.com/fi

28.4.2010
Patenttitoimisto BORENIUS & Co Oy Ab on kokenut liikkeenjohdon ja tuotekehityksen teollisoikeuskonsultti ja kouluttaja. Koulutustoimintamme on pääsääntöisesti erikoistunut yrityskohtaisesti räätälöityihin workshop- ja koulutustoimeksiantoihin. BORENIUS & Co tuo nyt osaamisensa osaksi yleistä koulutustarjontaa.
BORENIUS & Co:n toimitusjohtaja Karri Leskinen:
”Kansallinen aineettomien oikeuksien strategia korosti koulutuksen merkitystä, painottaen erityisesti tarvetta tuoda tekninen, taloudellinen ja oikeudellinen tietämys saataville yhden koulutuskokonaisuuden puitteissa. BORENIUS & Co vastaa haasteeseen kehittämällään ainutlaatuisella, liiketoiminnasta vastaaville henkilöille kohdennetulla BUSINESS RUNS ON IP™ -koulutusohjelmallaan. Olemme yhdistäneet koulutuskokonaisuuteen koko vuosien konsultointi- ja koulutustoiminnan aikana saamamme osaamisen ja kokemuksen.”
BUSINESS RUNS ON IP™ -koulutuksen tavoitteena on liiketoimintalähtöisyys. Koulutus on erityisesti suunnattu henkilöille, jotka vastaavat liiketoimintojen kehittämisestä, tuotekehityksestä ja markkinoinnista. Koulutusjohtaja Petri Nieminen:
”Olemme vuosien aikana kehittäneet asiakasyritystemme käyttöön kattavan, modulaarisen koulutuskokonaisuuden. Halusimme nyt tuoda tämän kokonaisuuden kaikkien saataville. Koulutuksen kantavana teemana on yrityksen kilpailukyvyn vahvistaminen.”
Kaksipäiväisen koulutuksen ensimmäinen osio keskittyy markkinoinnin ja brändin luoman arvon haltuunottoon toisen osion keskittyessä tuotekehitykseen ja markkinoille menoon.
Ensimmäisessä vaiheessa koulutuspaikkakuntina toimivat Helsinki, Lappeenranta, Oulu, Tampere, Turku ja Vaasa. Neuvottelut koulutuksen järjestämisestä myös Pietarissa ovat käynnissä.
Lisätietoa BUSINESS RUNS ON IP™ -koulutuksesta:
Toimitusjohtaja Karri Leskinen, karri.leskinen@borenius.fi
Koulutusjohtaja Petri Nieminen, petri.nieminen@borenius.fi
BUSINESS RUNS ON IP™ -koulutussivusto www.businessrunsonip.fi

8.2.2010

BORENIUS & Co Oy Ab osallistui Great Place to Work® Institute Finland:in tekemään tutkimukseen Suomen parhaista työpaikoista ensimmäistä kertaa ja sijoittui Suomen parhaat työpaikat 2010 -listalle neljänneksitoista pienten organisaatioiden sarjassa. Olemme erityisen ylpeitä listasijoituksesta ja siitä, että olemme Suomen paras IPR-toimialalla.
Tänä vuonna selvitykseen osallistui ennätykselliset 113 yritystä. ”Merkittävä saavutus. Valtaisa osa suomalaisista yrityksistä nimittäin irtisanoutui haastavan taloustilanteen aikana hyvän johtamisen pyrkimyksestä. Olenkin todella ylpeä tutkimukseen osallistuneista yrityksistä”, kommentoi tutkimusta tekevän Great Place to Work® Institute Finland:in toimitusjohtaja Asta Rossi. Vain parhaat 50 yritystä pääsi listalle.
BORENIUS & Co:n arvojen mukaista toimintaa
BORENIUS & Co on arvojensa mukaisesti asiakaslähtöinen, luotettava, ihmisläheinen ja monipuolinen osaaja. Great Place to Work® -ohjelma on arvojamme tukevaa toimintaa. Erityisesti ihmisläheisyys korostuu, sillä olemme työssämme ihmistä lähellä ja välitämme aidosti niin asiakkaistamme ja heidän yksilöllisistä tarpeistaan kuin omasta henkilöstöstämmekin. Olemme avoimia ja toimimme yksilöä kunnioittaen. Panostamme jatkuvasti henkilöstön kehittämiseen, mikä näkyy myös tutkimuksen tuloksissa.
Henkilöstön osaaminen ja sitoutuminen ovat toimintamme kulmakiviä; erityisesti asiantuntijaorganisaatiossa henkilöstön motivaatio korostuu. Tavoitteemme on saada ihmiset innostumaan, sillä innostuneet ihmiset saavat aikaan hyviä tuloksia.
”Olen erittäin iloinen loistavasta menestyksestämme jo heti ensimmäisenä vuonna. Olemme aina pyrkineet pitämään työpaikalla hyvän ilmapiirin, mutta hyvä työpaikka on paljon muutakin kuin hyvä ilmapiiri. Great Place to Work® -tutkimus tuo hyvin esille kehitettävät asiat. Henkilökuntamme kanssa olemme pyrkineet löytämään parhaat käytännöt ja näin olemme voineet panostaa kaikkiin niihin asioihin, jotka luovat hyvän työpaikan. Jatkossakin haluamme olla mukana tutkimuksessa ja kehittää toimintaamme edelleen”, kertoo toimitusjohtaja Karri Leskinen.
Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Karri Leskinen, p. 09 6866840, karri.leskinen@borenius.fi
17.11.2009
Patenttiasiamies, osakas Jonna Sahlin on valittu 17.11.2009 Suomen patenttiasiamiesyhdistys ry:n (SPAY) uudeksi puheenjohtajaksi. Jonna on työskennellyt patenttialalla vuodesta 1998. BORENIUS & Co:n osakkaana hän on ollut vuodesta 2005 ja johtoryhmässä vuodesta 2007. Hallitus- ja johtoryhmätyöskentelyn lisäksi Jonna hoitaa asiakkaidensa immateriaalioikeuksiin liittyviä asioita laaja-alaisesti, ja on erityisesti keskittynyt kemian, lääketieteen ja diagnostiikan aloihin. SPAY:ssä hän on aiemmin toiminut kemistiryhmän puheenjohtajana vuosina 2002–2004 ja juhlatoimikunnan jäsenenä vuosina 2003 ja 2008.
Jonna kertoo, että SPAY:lle tärkeitä tulevia kysymyksiä on IPR-alalla useita, mm. yhteisöpatentti ja markkinaoikeuden IPR-tuomioistuin. Lisäksi hänen tavoitteenaan on saada yhdistystoimintaan enemmän aktiivisuutta jäsenistön keskuudessa sekä parantaa tiedonkulkua.
12.11.2009
Vuoden laatuinnovaatiopalkinto on myönnetty asiakkaallemme LuontoPortille. Palkinnon jakaa Laatukeskus ja LuontoPortti palkittiin mikroyritysten sarjassa. Gaalatilaisuus järjestettiin 12.11.2009 Kalastajatorpalla, jossa tasavallan presidentti Tarja Halonen ojensi palkinnon LuontoPortin toimitusjohtaja, tuottaja Eija Lehmuskalliolle ja kuvaaja, ohjaaja Jouko Lehmuskalliolle.
LuontoPortin innovatiivinen verkkopalvelu (www.luontoportti.fi) mahdollistaa käyttäjille Suomen luonnosta löytyvien lajien tunnistamisen helposti. Tunnistamispalvelusta löytyy niin kasveja, eläimiä kuin muitakin luontoaiheisia asioita.
Vuoden Laatuinnovaatio -kilpailun tavoitteena on lisätä Suomessa syntyvien innovaatioiden määrää ja kohottaa niiden tasoa sekä kannustaa suomalaisia organisaatioita laadun ja toiminnan kehittämiseen. BORENIUS & Co onnittelee LuontoPorttia!
29.10.2009
Missiomme mukaisesti haluamme olla erityisesti tukemassa asiakkaita, joiden teknologioiden ja palveluiden avulla voidaan parantaa ihmisten ja ympäristön hyvinvointia, ja olla mukana rakentamassa yhteiskuntaa kestävän kehityksen periaatteella.
Vahanen-konserni on hyvä esimerkki missiomme mukaisesta asiakkuudesta. Heidän uusi innovaationsa on älyrakenne, jolla vähennetään rakennusten energiankulutusta. Keksintö auttaa kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitteisiin pääsemistä, sillä kuluttavathan rakennukset jopa 40 prosenttia kaikesta energiasta. Idean keksijä on Vahasen rakennusfysiikan erityisasiantuntija Ari-Veikko Kettunen ja keksinnölle on haussa kaksi patenttia.
Kauppalehdessä 23. lokakuuta 2009 olleessa artikkelissa Sitran energiaohjelman toimialajohtajan Jerek Kurnitskin kertoo, että Vahasen kehittämät ratkaisut toimivat erityisen hyvin maissa, joissa on suuria vuorokautisia lämmönvaihteluita. Vahasen tuleva toimitusjohtaja Koneen asiakkuusjohtaja Veijo Komulainen uskoo, että keksinnön mukaisella rakenteella on huikeat bisnesmahdollisuudet.
Keksinnön mukaisessa älyrakenneratkaisussa rakennuksen kattoon tai seiniin asennetaan antureita keräämään tietoa, joiden perusteella rakenteiden eristämiskyky muuttuu. Päiväaikaan varastoitunutta lämpöä voidaan hyödyntää, jos sisällä on kylmä. Vastaavasti ylimääräistä lämpöä voidaan poistaa, jos sisällä on kuuma. Erityistä keksinnössä on se, että rakenne sopii kaikenlaisiin rakennuksiin.
Vahanen on yksi Suomen suurimmista rakennus- ja kiinteistöalan suomalaisomisteisista asiantuntijaorganisaatioista. Sen palveluksessa on noin 400 henkilöä ja liikevaihto on 32 miljoonaa euroa.