29.10.2009

    Ympäristöystävällisten tekniikoiden patentointi lisääntyy

    Missiomme mukaisesti haluamme olla erityisesti tukemassa asiakkaita, joiden teknologioiden ja palveluiden avulla voidaan parantaa ihmisten ja ympäristön hyvinvointia, ja olla mukana rakentamassa yhteiskuntaa kestävän kehityksen periaatteella.

    Vahanen-konserni on hyvä esimerkki missiomme mukaisesta asiakkuudesta. Heidän uusi innovaationsa on älyrakenne, jolla vähennetään rakennusten energiankulutusta. Keksintö auttaa kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitteisiin pääsemistä, sillä kuluttavathan rakennukset jopa 40 prosenttia kaikesta energiasta. Idean keksijä on Vahasen rakennusfysiikan erityisasiantuntija Ari-Veikko Kettunen ja keksinnölle on haussa kaksi patenttia.

    Kauppalehdessä 23. lokakuuta 2009 olleessa artikkelissa Sitran energiaohjelman toimialajohtajan Jerek Kurnitskin kertoo, että Vahasen kehittämät ratkaisut toimivat erityisen hyvin maissa, joissa on suuria vuorokautisia lämmönvaihteluita. Vahasen tuleva toimitusjohtaja Koneen asiakkuusjohtaja Veijo Komulainen uskoo, että keksinnön mukaisella rakenteella on huikeat bisnesmahdollisuudet.

    Keksinnön mukaisessa älyrakenneratkaisussa rakennuksen kattoon tai seiniin asennetaan antureita keräämään tietoa, joiden perusteella rakenteiden eristämiskyky muuttuu. Päiväaikaan varastoitunutta lämpöä voidaan hyödyntää, jos sisällä on kylmä. Vastaavasti ylimääräistä lämpöä voidaan poistaa, jos sisällä on kuuma. Erityistä keksinnössä on se, että rakenne sopii kaikenlaisiin rakennuksiin.

    Vahanen on yksi Suomen suurimmista rakennus- ja kiinteistöalan suomalaisomisteisista asiantuntijaorganisaatioista. Sen palveluksessa on noin 400 henkilöä ja liikevaihto on 32 miljoonaa euroa.